Kuinka voin antaa anteeksi muille?

Se ei ole helppoa, mutta kun annamme anteeksi, taakkamme nostetaan ja me tunnemme suurempaa rauhaa.

Jeesus opetti meitä antamaan anteeksi

Kun Jeesus piti vuorisaarnan, Hän muistutti ihmisiä siitä, miten asiat olivat olleet Mooseksen lain alaisuudessa – ”silmä silmästä, hammas hampaasta” (Matt. 5:38). Sitten Hän opetti anteeksiannon korkeamman lain, että tulee kääntää toinen poski ja rakastaa vihollisiaan (ks. Matt. 5:39–44).

Anteeksianto tekee meistä vapaita

Loukatuista tunteista kiinni pitäminen muistuttaa meitä jatkuvasti tuntemaan suuttumusta. Ratkaisemattomat ristiriidat vievät aivan liian paljon tilaa mielessämme. Emme pysty nukkumaan kunnolla niiden vuoksi, ja jos emme ole varovaisia, me saatamme antaa niiden vahingoittaa muita ihmissuhteitamme.

Se, ettemme anna anteeksi, kuluttaa voimiamme, jotka voisimme käyttää paremmin muiden palvelemiseen ja oman elämämme rikastamiseen. Mormonin kirja opettaa, että ”ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25). Kuinka meillä voi olla ilo, kun olemme keskittyneitä vihan, kaunan, katkeruuden ja koston tunteisiin?

Opi anteeksiannosta Mormonin kirjasta
Tilaa maksuton Mormonin kirja

Kun päätämme antaa anteeksi, me sallimme Pyhän Hengen tulla sydämeemme. Onnellisuus on valinta. Se ei riipu muiden teoista eikä siitä, että oikeus tapahtuu. Anteeksianto tekee meistä vapaita.

Anteeksiantaminen jollekulle on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos väärinteko on vakava. Toisinaan tuntuu siltä kuin anteeksianto olisi mahdotonta. Mutta jos turvaamme Vapahtajaan, joka kärsi sekä meidän syntiemme että myös meitä loukanneiden ihmisten syntien vuoksi, me voimme saada voimaa, joka on suurempaa kuin omamme. Rukoile voimaa antaa anteeksi, niin Jeesus auttaa sinua. Vanhin Kevin R. Duncan, eräs kirkon johtohenkilö, on sanonut: ”Vaikka me saatammekin olla uhreja kerran, meidän ei tarvitse olla uhreja toista kertaa kantamalla vihan, katkeruuden, tuskan [ja] kaunan kuormaa.”

Anteeksianto on eri asia kuin luottamus

Kun annat anteeksi jollekulle, sinulta voi silti kulua pitkän aikaa, ennen kuin jälleen luotat häneen. Se ei haittaa. Esimerkiksi voit antaa anteeksi jollekulle, joka varasti sinulta, mutta se ei tarkoita, että jätät oven lukitsematta. Samalla tavoin joku, joka on ollut väkivaltaisessa suhteessa, voi antaa anteeksi väkivallantekijälle jatkamatta enää tuota suhdetta. Meidän pitäisi antaa anteeksi kaikille. Mutta ole viisas päättäessäsi, milloin jälleen luotat johonkuhun.

Suurin esimerkki anteeksiannosta

Kun meidän on vaikeaa antaa anteeksi, me voimme ottaa esimerkkiä Jeesuksesta Kristuksesta. Vielä riippuessaan ristillä kädet ja jalat naulojen lävistäminä Hän huusi Jumalalle: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.) Meillä ei ehkä ole kykyä antaa anteeksi omin voiminemme, mutta Jeesus kärsi kipumme ja ahdinkomme (ks. Alma 7:11), jotta Hän tietäisi, kuinka auttaa meitä. Hänen armostaan me voimme sekä itse saada anteeksi että myös saada voimaa antaa anteeksi muille.

Kertomuksia ja kohtia anteeksiannosta muille

Raamatussa ja Mormonin kirjassa on monia innoittavia kertomuksia anteeksiannosta. Kun luet näitä esimerkkejä, mieti, kuinka voit paremmin noudattaa Vapahtajan käskyä antaa anteeksi muille.

Anteeksiantaminen Raamatussa: Tuhlaajapoika

Poika tuhlasi rahansa

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi vaati saada perintönsä. Sitten hän lähti maasta ja ”tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää” (Luuk. 15:13).

Hänellä ei ollut ruokaa

Maahan tuli nälänhätä, eikä pojalla ollut rahaa ostaa ruokaa. Hän otti työn sikopaimenena ja oli niin nälkäinen, että olisi syönyt sikojen ruokaa. (Ks. Luuk. 15:14–16.)

Hän päätti palata kotiin

Sitten hän alkoi ajatella isänsä palvelijoita ja sitä, kuinka heillä oli runsaasti ruokaa. Hän päätti mennä pyytämään anteeksi ja kertomaan isälleen, että hän ei ollut ”enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.” (Luuk. 15:19.)

Hänen isänsä antoi hänelle anteeksi

”Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” (Luuk. 15:20.)

Hänen isoveljensä tuli kateelliseksi

Isä puki poikansa hienoihin vaatteisiin ja järjesti pojalle pidot, joissa tarjottiin parasta ruokaa. Isoveli tuli töistä kotiin ja kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän tuli kateelliseksi ja kieltäytyi menemästä sisälle taloon. (Ks. Luuk. 15:22–28.)

Isoveli alkoi valittaa

Isä meni ulos ja puhui vanhemman poikansa kanssa. Poika kysyi, miksi hänen kunniakseen ei ollut koskaan järjestetty juhlia, vaikka hän oli ollut vanhurskas ja vastuullinen koko ajan.

Isä antoi arvokkaan opetuksen

Isä vastasi, että vanhempi veli oli aina hänen kanssaan, ja ”kaikki, mikä on minun, on sinun” (Luuk. 15:31). Hän sanoi, että heidän pitäisi olla iloisia, sillä ”sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt” (Luuk. 15:32).

Miten tämä kertomus soveltuu tähän päivään?

Me voimme antaa anteeksi niille, jotka ovat loukanneet tai satuttaneet meitä, vaikka se ei tuntuisikaan reilulta. Jumala järjestää kaiken oikein, ja jos olemme uskollisia, me voimme saada kaiken, mitä Hänellä on.

Kertomus anteeksiannosta Mormonin kirjassa

Moronilla oli ongelma

Moroni oli sotapäällikkö. Hänen sotajoukossaan ei ollut riittävästi sotilaita puolustamaan kaupunkeja, jotka he olivat valloittaneet takaisin vihollisiltaan.

Hän pyysi apua Pahoranilta

Moroni lähetti kirjeen maan päämiehelle Pahoranille ”pyytäen, että hän käskisi koota yhteen miehiä vahvistukseksi – – sotajoukoille” (Alma 59:3), jotta he voisivat säilyttää hallussaan takaisin saamansa kaupungit.

Apua ei koskaan tullut

Apua ei kuitenkaan koskaan lähetetty, ja yhteen kaupungeista hyökättiin. Kaupunki valloitettiin. ”Moroni oli vihoissaan hallitukselle sen välinpitämättömyydestä maansa vapaudesta” (Alma 59:13).

Moroni vihastui Pahoranille

Moroni kirjoitti uudelleen maan päämiehelle Pahoranille syyttäen tätä siitä, että tämä on laiska, vallanhimoinen ja välittää vain omasta turvallisuudestaan. Hän jopa uhkasi marssia Pahorania vastaan ja iskeä tätä miekalla (ks. Alma 60:30), ellei Pahoran lähettäisi apua.

Moronin syytökset olivat vääriä

Moroni ei tiennyt, että Pahoranilla oli käsissään kapina ja hänen oli ollut pakko paeta pääkaupungista. Pahoran vastasi Moronin kirjeeseen sanoen: ”Minä en iloitse sinun suurista ahdingoistasi, niin, ne surettavat sieluani” (Alma 61:2).

Pahoran päätti antaa anteeksi Moronille

Vaikka Pahorania syytettiin väärin perustein, hän ei loukkaantunut. Hän sanoi: ”Sinä olet kirjeessäsi tuominnut minut, mutta sillä ei ole väliä; minä en ole vihoissani, vaan riemuitsen sydämesi suuruudesta” (Alma 61:9). Sitten hän pyysi Moronilta apua kapinan tukahduttamiseksi.

Jos sinulla on kysymyksiä anteeksiannosta, kannustamme sinua puhumaan lähetyssaarnaajiemme kanssa. He voivat opettaa sinulle lisää Jeesuksen armosta ja auttaa sinua oppimaan, kuinka päästää irti kaunasta ja vihasta. Muista turvata Vapahtajaan, niin elämäsi täyttyy rauhalla ja onnella.

Pyydä tapaamista lähetyssaarnaajien kanssa
Me teemme parhaamme vastataksemme hengellisiin kysymyksiisi ja auttaaksemme sinua pääsemään lähemmäksi Jeesusta Kristusta.
Tapaa lähetyssaarnaajat